Iloa vai surua?

Tunsin tarvetta kirjottaa. Viimeiset kuus kuukautta on ollu upeaa aikaa. Mä on päässyt toteuttamaan suuren unelmani ja ehkä enemmänkin. Olen päässyt tekemään teatteria ja vieläpä Suomen Kansallisteatterille tän mahtavan, lahjakkaan, upean ryhmän kanssa. Saanut elinikäisiä ystäviä ja paljon kokemusta. Moni meistä on vihdoinkin löytänyt sen oman porukan, jossa saa olla oma outo itsensä ilman mitään suurempia ryhmäpaineita. Meillä on tosiaan loistava työryhmä täynä sydämellisiä, empaattisia, turvallisia, iloa ja rohkeutta tuovia henkilöitä, jotka on ollut mukana toteauttamassa meidän suurta unelmaa. Kiitos teille!
Meillä oli keskiviikkona meidän ensimmäiset harjoitukset Pienellä näyttämöllä. Se fiilis oli käsittämätön, kun pääs tekemään töitä ihan oikealle näyttämölle, kunnon tekniikan kanssa. Vihdoinkin saatiin kaikki palaset kohdalleen ja vähitellen alkoi muodostua se valmis Vähän niinku benjihyppy. Me ollan koettu niin paljon hyviä hetkiä yhdessä. Ollaan syöty purkkihedelmiä ja salaattia kulissaissa (pojat söi berliininmunkkeja), kävelty ympäri keskustaa inkkareina, istuttu ravintolassa inkkaripäähineet päässä ja vilkutettu ohikulkijoille ja samalla heilutettu mainosjulistetta, ollaan huudettu keskellä Elielinaukiota, kun tajuttiin että Kansallisteatterin taululla lukee " Tänään Vähän niinku bejihyppy Ennakko klo 19". Me ollaan naurettu, itketty, kiljuttu, käyty keskustelua pakkoruotsista ja törmäilty lavakatteisiin. Me ollaan tehty töitä täydellä sydämellä.
Toissapäivänä oli siis ennakko ja eilen kauan odotettu ensi-ilta. Molempina päivinä mä oon istunut esityksen jälkeen hymyillen yksin bussissa kukkapaketit kädessä, mutta eilen se muui virtaaviksi kyyneliksi. Tää aika on vaan mennyt niin nopeesti. Ensin sitä odottaa ninnolla ja sitten se onkin jo ohi. Mulla on nyt tyhjä olo niinku varmaan monella mullakin. Me ollaan saatu mahtavaa palautetta ja oon siitä todella iloinen, mutta mua silti itkettää. Onneks tää ei oo vielä ohi. Maanantaina on vielä yks esitys ja sit suunnataan kohti Loiste-festareita. Voiku tää vois jatkua vielä pidempään! <3

-Nana