Kun palaset loksahtivat

Se tunne kun oikeasti NÄKEE palasten loksahtavan kohdilleen.
Kohtauksen pätkät solmiutuvat toisiinsa.
Muut salissa ovat kuin uusia tuttavuuksia minulle, kaikki ovat hahmoissaan.
Olen hahmossani.

Tämä matka on ollut jo tähän asti todella mahtava. Ja tämä matka ei todellakaan ole vielä lopussa. Tähän mennessä olen nähnyt niin paljon, oppinut itsestäni ja taidoistani, oppinut tuntemaan ja luottamaan moneen ihmiseen. Koko työryhmästä on tullut todella tärkeä minulle, ja harjoitus salikin on tuttuakin tutumpi.

Pidän esityksestämme tosi paljon! No okei.. tietysti mun täytyy siitä tykätä... No ei vaiskaa!
Oikeasti on todella mahtavaa, että esityksestämme näkee, että sen takana on nuorten viisas ajatuksen juoksu. Tai ei ehkä aina niin viisas, mutta sehän tekeekin siitä mielenkiintoista katseltavaa.
Tammikuussa ihan ekat treenit alkoivat käsiksen lukuharkoilla. Silloin ei todellakaan voinut tietää, että siitä syntyisi jotain näin upeaa! Jotain todella erilaista.
Ainakin harjoituksissa on tullut naurettua vatsa kippurassa, milloin millekin.  Tunnelma on kyllä ollut muutakin kuin pelkkää naurua. Huomasin, kun harjoittelimme viimeistä kohtausta, että ihan lopussa oli taianomainen, hiljainen hetki. Ehkä sen takia, että kohtaus antoi sellaisen tunnelman, tai ehkä sen takia, että kaikki tajusivat sen olevan viimeinen kohtaus. Eilen, torstaina, oli ensimmäinen läpimeno. Silloin ne palaset loksahtivat paikoilleen. Kaikki ovat tehneet niin upeeta jälkeä!

http://www.youtube.com/watch?v=WoSDqXOmwRU
    
 Tällänen hilpee ja hyvä fiilis ainaski mulla on.

-Annamaria (tai Ansku)