maanantai 11. helmikuuta 2013

Takaisin arkeen



Pieni yö-postaus


Viikko Espanjassa teki hyvää. Shoppailua Malagassa, Apinoita Gibraltarilla, tuttuja Fuengirolassa ja hyvää ruokaa. Lomalla oli aikaa miettiä mitä oikeesti haluun mun elämältä ja tajusin sen tärkeimmän asian. Kiitos ihanalle "kummitädilleni"! Kun teatterin löytää, siitä ei kannata eikä siitä saa päästää irti ennen kuin on todella yrittänyt ja mä/me ollaan vasta alussa. Vaikka kuka sanois mitä, luovuttaminen ei oo vaihtoehto. Multa kysytään usein, että aionko mä erikoistua teatterialaan ja vastaan aina ettei sitä koskaan tiedä. Tästä lähtien vastaus tulee olemaan, että mä ainakin tähtään siihen. Mä yritän tosissani ja teen kaikkeni sen eteen. Varavaihtoehto pitää aina olla, mutta päälimmäisenä on se yks, se rakkain. Sitä mä oikeasti haluan tulevaisuudeltani.
Kaikinpuolin matka meni hyvin vaikka oli kamalaa ajatella, että tyypit treena parhaillaan Kansiksella ja nauraa itsenä kipeiksi. Päällimmäisenä jäi mieleen Gibraltarin matka. Outoa, että parin tunnin ajomatkan päässä oli punaisia puhelinkoppeja, Bobby-poliiseja ja kaksi kerroksisia busseja. Toisten pitäessä hauskaa Kansiksella, minä ihastelin maisemia. <3



 



Huomenna taas takaisin kouluun... Arki, täältä tullaan!! Parasta on, että huomenna pääsee taas Kansallisteatterille. <3 On ollu kamala ikävä sitä ihanaa porukkaa ja oon kateellisena lukenu niitä juttuja harjoituksista. Kuulin tossa päivällä, että huomenna käydään viimeiset kohtaukset ja torstaina on ensimmäinen läpimeno! Eli torstaiks pitäis osata kaikki vuorosanat ULKOA, mutta niinkuin Suvi jo sanoi, Eve ei anna meidän törmätä mihinkään. Me saatetaan tää projekti yhdessä loppun eikä anneta minkään tulla meidän väliin. Ensi-iltaan on aikaa kuukausi ja n.21h. Sillon me hypätään se meidän suurin Benjihyppy Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Eikä me pelätä, koska me tehdään tää YHDESSÄ!

-Nana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti