Kaksi viikkoa aikaa stressata ja kehittää kiihkeä suhde hevoseen. Jossain vaiheessa illalla treeneissä vaan ei ei enää osaa hallita päätään, jännittää ja väsyttää ja suusta tulee mitä sattuu. Lähinnä kovaa ääntä. Anteeksi siitä. Mutta muut kestää mua. Tai ainakaan ne ei sano mitään päin naamaa.
Tahtoisin ottaa videokuvaa joka hetkestä etten unohtaisi mitään. Kun Ahti väistää luoteja Matrix tyyliin, Nella vaihtaa pukuhuoneessa viimeisenä vaatteita vaikka tuli ekana, Juho kirjoittaa kuudetta aukeamaa tekstiä, Suvi repii paperia vartin. Tai ihan vaan sitä fiilistä, kun kohtaus on ohi ja hiljaisuus täyttää huoneen. Kukaan ei halua pilata sitä ja siirtää vessanpönttöä lavalle ja huuhtoa tunteita alas.
Mun ei pitäisi miettiä KUN tää on ohi. Ei kauniina muistona vaan räjähdyksenä joka muuttaa. Tää tapahtuu meille nyt.
Nautitaan vaan jooko.
S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti